CV:n rakenne - parhaat vinkit

Miksi hyvä CV:n rakenne on tärkeää

CV on kenties työnhakijan tärkein työkalu, joka voi ratkaista pääsetkö hakemusprosessissa eteenpäin. Huoliteltu ja tyylikäs CV antaa positiivisen ensivaikutelman, ja ja rakenteensa puolesta selkeä CV nopeuttaa tärkeiden tietojen löytämistä itse asiakirjasta. Rekrytoijat käyttävät usein vain muutaman sekunnin CV:n silmäilyyn ennen kuin päättävät kannattaako siihen tutustua tarkemmin. Kokosimme tähän artikkeliin parhaat vinkit toimivaan CV:n rakenteeseen.

Aloita rakenteesta ja järjestyksestä

Ansioluetteloa tehdessä kannattaa aloittaa selkeästä rakenteesta ja loogisesta järjestyksestä. Kun nämä asiat ovat mielessä heti alusta lähtien, on koko CV:n tekeminen helpompaa ja säästät aikaa, kun sinun ei tarvitse tehdä muutoksia rakenteeseen tai järjestykseen myöhemmässä vaiheessa. 

Parhaan mahdollisen lähtökohdan toimivalle ja rakenteensa puolesta selkeälle CV:lle antaa valmiin mallipohjan käyttäminen. Mallipohjat ovat valmiiksi suunniteltuja asiakirjapohjia, joihin täytät itse omat tietosi, kuten työhistoriasi. Mallipohjan käyttäminen ei vaadi teknisiä tai graafisia taitoja, mutta niiden avulla voit korostaa omaa persoonaasi tai muuten vaan valita ammattiisi tai yritykseen sopivan mallipohjan teeman. 

Järjestyksen ja rakenteen lisäksi on tärkeää, että CV:si on tiedostomuodossa, joka on työnhaussa ihanteellinen. Word-muotoisia asiakirjoja ei kannata lähettää, sillä et voi tällöin olla varma miltä asiakirjan muotoilu näyttää vastaanottajan ruudulla. Pdf on sen sijaan universaali tiedostomuoto, joka säilyttää asiakirjan muotoilun. Moni työnantaja onkin siirtynyt pyytämään hakijoita lähettämään CV:n liitteenä pdf-muodossa. 

Mitä hyvä CV pitää sisällään

Vaikka CV:n sisältö vaihtelee hieman sen mukaan, mistä alasta ja tehtävästä on kyse, on CV:ssä pääasiassa hyvä olla mukana tietyt osiot jotka lukijakin odottaa löytävänsä. Muista, että ansioluettelo kannattaa aina laatia siten, että lukija eli rekrytoija tai muu potentiaalisen työnantajan edustaja löytää helposti haluamansa tiedot. 

Yhteystiedot

Vaikka täyttäisit CV:n tiedot työnantajan käyttämään rekrytointijärjestelmän kaavakkeeseen, on tiedot tärkeää aina olla mukana myös itse CV:ssä, joka lähetetään usein liitteenä. Eli nimi, osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero ovat perustiedot, jotka kuuluvat aina ansioluetteloon. 

Henkilökohtainen profiili eli tiivistelmä

Tiivistelmä on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessakin CV:ssä, ja on 3-5 rivin mittainen lyhyt ja napakka myyntipuhe, jossa tiivistyy kaikki tärkeimmät valttikorttisi. Se voi olla yhdistelmä kokemusta, koulutusta, motivaatiota, uratoiveita ja henkilökohtaisia vahvuuksia. Tiivistelmän pääasiallinen tehtävä on houkutella lukija tutustumaan ansioluetteloosi tarkemmin. 

Työkokemus

Työkokemus on kenties ansioluettelon tärkein osio, ja sen sisältö kannattaa aina räätälöidä hieman jokaista hakemaasi työpaikkaa varten. Työsuhteista on hyvä mainita tentävänimike, työnantajan nimi, työsuhteen kesto ja keskeisimmät työtehtävät. Työtehtävien suhteen voit nostaa esille ne, jotka ovat oleellisimmat hakemasi työpaikan kannalta, eli jokaista työtehtävää tai vastuualuetta ei kannata luetella. Saavutukset on toinen asia, joka kiinnostaa potentiaalista työnantajaa, eli nosta esille 1-2 keskeisintä saavutusta työssäsi, ja mielellään siten että kerrot saavutuksiin liittyviä numeroita, vaikkapa kuinka paljon kasvatit uusien asiakkaiden määrää myyntityössä tai kuinka onnistuit parantamaan asiakastyytyväisyysnumeroita asiakaspalvelutyössä.

Mikäli olet työskennellyt paljon määräaikaisissa työsuhteissa ja etenkin saman työnantajan palveluksessa, voi olla että jokaista työsuhdetta ei kannata luetella erikseen. Voit tällöin niputtaa lyhyemmät työsuhteet yhteen ja mainita, että olet työskennellyt vaikkapa opettajan sijaisena eri työnantajien palveluksessa tietyllä ajanjaksolla, ja että työsuhteiden erittely on saatavilla pyynnöstä. Näin säästät tilaa CV:ssä. Sinun ei myöskään kannata ottaa ansioluetteloon jokaista koko urasi aikaista työsuhdetta yli 10 vuoden ajalta, vaan voit hyvin mainita lyhyesti työskennelleesi vaikkapa myyntityössä yli 15 vuotta, ja yksilöidä viimeisen 10 vuoden työsuhteet tarkemmin. Myöskään jokaista lukioaikaista tai opintojen ohella tehtyä osa-aikatyötä ei useinkaan tarvitse CV:ssä mainita, jollei kyseinen työsuhde liity hakemaasi työhön. 

Koulutus

Työsuhteen jälkeen on luontevaa siirtyä koulutuksen tietoihin. Tutkinnoista on hyvä olla mukana tutkinnon nimike, oppilaitoksen nimi ja aikajakso, jolloin suoritit tutkinnon. Mikäli esim. lopputyösi liittyy jollakin tapaa hakemaasi työpaikkaan, voit mainita sen aiheen muutamalla sanalla, mutta muutoin koulutuksen suhteen perustiedot riittävät hyvin. 

Kurssit ja sertifioinnit

Joillakin aloilla on tärkeää pitää omaa osaamista yllä muodollisen koulutuksen tai kurssien avulla, ja tällöin on tärkeää mainita myös viimeisimmät tai hakemasi työn kannalta tärkeät kurssit. Esimerkiksi kirjanpitäjän työssä on tärkeää tuntea viimeisimmät verotukseen liittyvät säännöt, jotka muuttuvat vuosittain. Kurssien ja sertifiointien suhteen on hyvä mainita kurssin nimi, kurssin tarjoaja, kurssin tai sertifioinnin sisältö ja suoritusajankohta. Mikäli sinulla on paljon kursseja ja sertifiointeja, keskity aina vain niihin, jotka ovat hakemasi työn näkökulmasta tärkeimmät. 

Kielitaito

On paljon työpaikkoja ja tehtäviä, joissa kielitaito on ensiarvoisen tärkeää. Tällöin on tavallista, että jo työpaikkailmoituksessa mainitaan millaisia kieliä hakijoiden toivotaan osaavan, ja millaisista kielistä on hyötyä. Mainitse CV:ssä kielitaitosi siltä osin, kun ne liittyvät hakemaasi työhön ja taitosi on sillä tasolla, että siitä on käytännön hyötyä. Mikäli osaat esimerkiksi ihan perustervehdykset vaikkapa espanjaksi, mutta et juurikaan pysty palvelemaan asiakkaita kyseisellä kielellä, ei sinun kannata espanjan kielitaitoa mainita CV:ssä. Mutta toisaalta suomalaisen koulun oppimäärän suorittaneena sinulla pitäisi olla riittävä kielitaito selviytyä suomen lisäksi ainakin englannin kielellä tiettyyn pisteeseen asti. Kaikki edistyneempi kielitaito on hyvä mainita CV:ssä. Mikäli haluat, voit määritellä kielitaitosi tason esimerkiksi termein sujuva, hyvä ja alkeet.

Muut osiot

Riippuen alasta ja työtehtävästä, CV:ssä voi olla myös muita osioita. On olemassa työtehtäviä, joissa henkilökohtaiset ominaisuudet painottuvat erityisen paljon, ja tällöin voit hyvin ottaa mukaan osion jonka otsikkona on Henkilökohtaiset vahvuudet. Toisaalta on olemassa aloja ja rooleja, joissa tarvitaan niin kutsuttuja kovia taitoja, joista esimerkkinä on vaikkapa tietyn työskentelyprosessin tunteminen, tai vaikkapa kirjanpitäjän kohdalla tilinpäätössääntöjen osaaminen. Nämä voi mainita omana osionaan, esim. nimellä erityisosaaminen.

Asiantuntijavinkki:

Älä koskaan yritä “säästää aikaa” CV:n teossa. Tämä voi kostautua karvaasti, sillä työnhaun tavoitteena on vakuuttaa työnantaja siitä, että olet oikea henkilö juuri kyseiseen tehtävään. Räätälöi jokainen CV hakemaasi työpaikkaa varten sisällön ja ulkoasun puolesta - työnhaussa laatu korvaa määrän.

Parhaat vinkit: näin onnistut luomaan hyvän CV:n

Hyvin rakennettu ja kirjoitettu CV avaa ovia työhaastatteluun, joten on tärkeää tietää salaisuudet hyvän CV:n takana. 

  • Tutustu ensin työpaikkailmoitukseen tarkkaan ja tee muistiinpanoja: poimi ilmaisuja ja sanoja, jotka sopivat sinuun, kiinnitä huomiota asioihin joita työnantaja painottaa osaamiseen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien suhteen ja pohdi onko työnantajalla toiveita, jotka sopivat erityisen hyvin sinuun. Käytä sitten näitä ilmaisuja omassa ansioluettelossasi Jos vaikkapa farmaseutin toivotaan tuntevan sosiaalisen median käyttöä markkinoinnissa ja olet sattumalta tutustunut markkinointiin edellisessä työssäsi, tätä kannattaa korostaa CV:ssä, sillä se saa sinut erottumaan joukosta. 
  • Aina kun mahdollista, pyri kuvailemaan työsi tuloksia. Mitä sait työssäsi aikaan? Kuinka suoriuduit työssäsi sinulle asetettuihin tavoitteisiin verrattuna? Yksi tai kaksi saavutusta tai menestyksen mittaria riittää, ja mitä oleellisempi se on hakemasi työn kannalta, sitä parempi. 
  • Pidä CV tiiviinä. CV:n ei koskaan pitäisi olla yli kahden A4-arkin pituinen, joten sinun on tehtävä karsintaa mikäli CV venähtää tätä pidemmäksi. Yli 10 vuoden takaiset työsuhteet, ylioppilastutkinto mikäli olet yli 30-vuotias, perhetilanteeseen liittyvät tiedot, harrastukset - kaikki nämä ovat usein tietoja, jotka voit hyvin jättää pois. Muista, että mitä vähemmän tietoja CV:ssä on, sitä enemmän niillä on painoarvoa. Kun CV pursuaa tietoa, on lukijan vaikea hahmottaa mikä tiedoista on kaikkein tärkeintä, ja aina on olemassa riski, että ne arvokkaimmat tiedot hukkuvat joukkoon. 
  • Käytä työnhakuun tarkoitettuja, moderneja työkaluja, jotka mahdollistavat tyylikkään ja huolitellun CV:n tekemisen ilman että sinulla on oltava teknisiä tai graafisia taitoja. Valitse ansioluetteloasi varten tyyliisi sopiva mallipohja, joka korostaa omaa persoonaasi ja saa sinut erottumaan joukosta. 
  • Parhaan lopputuloksen saamiseksi kannattaa tutustua artikkeliin Parhaat vinkit - näin luot mahtavan CV:n.
Hyvä CV on kuin uniikki käyntikortti, joka houkuttelee hakijan ottamaan sinuun yhteyttä ja tutustumaan tarkemmin. 

Lisää vinkkejä CV:n tekoon

Työnhakuun pätee sääntö laatu korvaa määrän, joten vaikka haluaisit hakea 10 kiinnostavaa työpaikkaa kerralla, on todennäköistä että nappaat unelmiesi työpaikan varmemmin mikäli panostat hieman enemmän aikaa hakeaksesi ihan vain muutamaa työpaikkaa ja hiot CV:si viimeisen päälle. 

  • Hyödynnä työnhaussa mallipohjia, jotka antavat CV:lle ryhdikkään ja tyylikkään ulkoasun ilman teknisiä taitoja. Mallipohjat ovat helppokäyttöisiä ja kun olet täyttänyt pohjaan omat tietosi, voit ladata valmiin CV:n käyttöösi pdf-muodossa. 
  • CV:n sisältö on aina tärkeää oikolukea ennen kuin lähetät sen työnantajalle. On paljon työpaikkoja, joissa virheiden tekeminen ei näytä hyvältä, joten oikolue CV:si pariin kertaan ennen lähettämistä, tai pyydä ystävää tai perheenjäsentä tarkistamaan se jos haluat palautetta koko ansioluettelon sisällöstä.
  • Käytä aikaa hyvän henkilökohtaisen tiivistelmän kirjoittamiseen. Sen paikka on CV:n alussa, ja lukija eli rekrytoija tekee usein sen perusteella päätöksen siitä, kannattaako ansioluetteloosi tutustua tarkemmin. Hyvä tiivistelmä on napakka, menee suoraan asiaan ja kertoo asioita, joita et löydä muualta CV:ssä, kuten mikä on intohimosi tai uratoiveesi.
Jaa via:

Anna hyvä ensivaikutelma CV:n avulla

Luo ammattimainen CV nopeasti ja helposti.

Aloita tästä